Kesän 2017 laivaliput tuli varattua tänään Finnlinesille välille Hki – Travemünde – Hki. Reissuun lähdetään pe 30.6.2017 illasta ja Suomeen palataan su 30.7.2017 aamusta.
Neljä kesää tuli ajettua peräkkäin Ruotsin kautta ja viime kesän reissulla kiintiö tuli täyteen. Tekemällä varauksen ennen vuoden vaihdetta ennakkovaraajan edut ja Autoliiton alennukset (- 5 %) hyödyntäen loppusummaksi jäi meidän kombolle (yhdistelmä alle 13 m, 2 aikuista, 2 lasta: 8 ja 6 vuotta) 1579 € edullisilla hyteillä ja ilman aterioita. Lisäalea olisi voinut saada 3 % jos olisi ollut Finnstarin kortti.
Laivaliput eivät olleet ihan niin järkyttävän hintaisia kuin pelkäsin. Aiempina vuosina olin lähempänä kesää päässyt suuruusluokkaan 2700 €. Saa nähdä miten tuo reilu vuorokausi laivalla sujuu muksujen kanssa. Menon saapumisaika Saksaan 21:30 ei ole optimaalinen ja vakavasti harkinnassa että tyrkkäisi yötä vasten etelä-Saksaan. Myöskään paluun lähtöaika 3:30 ei varsinaisesti lapsiperhettä hymyilytä mutta näillä mennään.
Jossain vaiheessa mietintä oli lähteä reissuun jo ennen juhannusta jolloin olisi pystynyt pitkälti välttämään heinäkuun puolesta välistä alkavan sesongin Euroopassa. Vaaka kallistui kuitenkin konservatiivisen heinäkuun puolelle juhannusperinteiden ja duunikuvioiden kautta.
Reissua oli hahmoteltu jo syksyn mittaan ja alun perin ajatuksena oli kiertää itä kautta myötäpäivään D – CZ – H – HR – SLO – I – A – D mutta heinäkuun takia tuo ajetaan nyt vastapäivään jolloin kaikista suosituimmat paikat jää heinäkuun alkupuolelle.
Omaan tuttuun tapaan reissun päärunko ja –rastit on kohtuullisella tarkkuudella suunniteltu. Suunnitelmaa sovelletaan fiiliksen, kelien etc mukaan reissun päällä. Itse en ole kuitenkaan sitä tyyppiä joka menisi tuulen mukana sinne minne nokka näyttää ilman etukäteispläniä.
Kesälle 2017 suunniteltuja rasteja
– Saksan Legoland, Günzburg. Reissussa pitää olla huvipuisto ja tämä on käymättä
– Neuschwanstein Castle, Füssen. Aikuiset jo nähneet mutta lapsilta näkemättä.
– Piani di Clodia, Garda. Alkaa muodostua jo perinteeksi. Lasten ja vaimon vaatimuksesta.
– Firenze. Käymättä ja toimii tukikohtana päiväretkille.
– Rimini & rannikko. Mahdollinen leirintäalue voisi olla Camping Rubicone
– Venetsia. Mahdollinen leirintäalue voisi olla Union Lido
– Slovenia ja Postojnan luolat ja Predjamajan linna.
– Kroatia / Istria. Leirintäalueeksi Lanterna?
– Lake Balaton / Keszthely
– Český Krumlov ja/tai Plzen
– Dresden, Königstein ja The Saxon Switzerland National Park ja potentiaalinen leirintäalue.
Reitin nettokilometrimäärä on aika tasan 4 000 km mikä on aiempien vuosin kokemuksella on ihan kohtuullinen. Alla alustavat reitit menolle ja paluulle.
Kohteita on sen sijaan melko runsaasti ja mikäli alkumatkasta rastit on hyviä niin on mahdollista että Kroatiasta suunnistetaan ns. suorinta reittiä Travemündeen ja itäisemmät kohteet jäävät tuleville kesille.
Perusrunko on tehty meidän perheen näkökulmasta. Aika varmoja ja perinteisiä, ei niinkään eksoottisia kohteita. Leirintäalueissa palvelut ja hyvä taso on plussaa ja niistä ollaan valmiita myös maksamaan.
MR 27.12.2016