Vihdoin vaunun hakuun!
Vaunun hakuun Kempeleestä päästiin vihdoinkin Pääsiäisenä. Luovutus tapahtui maanantaina vaikka kyseessä oli pyhäpäivä, siitä kiitokset myyjälle eli Marikalle! Matkaa yhteensuuntaan oli reilu 600 km ja yövyimme perillä tuttavapariskunnan luona Tyrnävällä ettei matkaa tarvinnut ajaa edestakaisin yhtenä päivänä.
Luovutuksen yhteydessä saatiin lyhyt briiffaus vaunun sielunelämään mutta suurin osa jäi itseopiskeltavaksi kotona.
Skodan (1.8 TSi 4×4) kulutus nousi aika reippaasti. Menomatka ilman vaunua taittui lukemaan 7,7 l/100 km ja paluu vaunun kanssa 13,1 l/100km. Skodassa ruuti riittää hyvin mutta massaa ei ole mitenkään liikaa, kokonaisuutena kuitenkin passeli veturi.
Ikinä en ole ollut yhtä monta kertaa ohitettavana kuin paluumatkalla mutta perään muodostuvan jonon tekee se ensimmäinen joka ei mene ohitse, en minä…
Tutustumista ja opiskelua
Kaikki perusjutut käytiin läpi faijan pihassa joka oli kokeneempana perillä perusperiaatteista vaikka itse vaunu olikin malliltaan vieras. Eihän tuo mitään rakettitiedettä ole mutta pakko myöntää että isästä oli tällä(kin) kertaa apua.
Etutelttakin laitettiin kertaalleen pystyyn. Aika simppeliä touhua ja kunhan rutiini syntyy ja turhat liikkeet jää pois niin tavoiteaika (45 min) leirin pystytykselle lienee ihan saavutettavissa.
Mielessä on ollut tehdä lentäjien tyyliin tsekkauslista jonka kävisi läpi ennen lähtöä ja leiriä perustettaessa. Josko vähentäisi maksettavia oppirahoja…
Varustelusta
Vaunu oli valmiiksi varusteltu ja mm. etuteltta ostettu sen mukana. Jäljellä oli vielä yllättävän paljon pienempää hankittavaa.
Pöytä ja tuolit tuli hankittua Hyvinkään Bestcaravanista missä noita on erinomaisesti nähtävillä ja suoraan hyllystä saatavilla. Pöydäksi valikoitui WeCampin Lysekil roll-up pöytä koossa 140×80. Tuosta pienemmät vaikuttivat ahtaalta neljälle hengelleja kyseinen malli oli muihin verrattuna viimeistellyn oloinen. Jakkaroiksi ostettiin Isabellan niskatuelliset mallit jotka myös vakuuttivat laadullaan. Lisäsäilytystilaksi telttaan tarttui mukaan vielä WeCampin kasaan menevä säilytyskaappi.
Alusta asti oli ollut selvää, että vaunuun hommataan perusastiastot ettei noita tarvitse raahata kotoa mukaan. Myös nämä tuli ostettua Hyvinkäältä. Perussetti melamiiniastioita ja kattila/paistinpannusarja. Loput täydennettiin Ikeasta.
Veturin peileiksi ostin Emukin mallikohtaiset peilit. Paikallisessa caravan liikkeessä olisi kestänyt saada tarkka toimitusaika ja hintatieto pari viikkoa joten tilaus lähti Amazoniin josta nuo tuli kotiin vajaassa viikossa. Ja todennäköisesti halvemmalla. Emukin peileistä olin lukenut vain kehuja. Pysyvät hyvin paikoillaan, eivät tärise, eivät naarmuta autoa ja säädötkin on aina valmiiksi paikoillaan.
Caravan puolen nettikaupat tuntuu olevan jostain syystä aivan lapsenkengissä. Esim. Kaman kuvasto on erittäin kattava. Miksi ihmeessä tuota valikoimaa ei saa nettikauppoihin? Tosin yhtä lailla ihmetyttää miksi ko. kuvastossa ei ole hintoja…?
Kaasupulloiksi otin Agan alumiiniset jotka saa sivuventtiilillä. Painon minimointi jäänyt ilmeisesti päälle tuolta mopopuolelta. Telttailuun hankittuun Weberin grilliin täytyi hankkia grillausvaunun lisäksi adapteriletku pullolle (käytetty aiemmin kertakäyttöpulloilla). Johon täytyy vielä modata sivuventtiililiitin kun noissa on vakiona se päällimalli.
Telkkariksi tuli Saloran 19″ malli integroidulla DVD-soittimella. Olohuoneesta katsottuna just passelin kokoinen. Makkarista katsottuna lisätuumista ei olisi ollut haittaa. Btw. helppoa kuin heinänteko tuo kanavien haku ja kuvanlaatu hyvä.
Testireissu
Ensimmäistä testireissua saatiin odottaa hetken aikaa. Keväällä kun oli ohjelmassa mökkikauden avausta kevättoimineen ja himassa oli alkanut pientä suurempi piharemontti.
Eka reissu typistyi yhden yön mittaiseksi ja suunnaksi otettiin Hangon Camping Silversand. Ihan jees mesta. Plussana hieno ranta (keli tosin ei vielä mahdollistanut tästä nauttimiseen) ja muksujen pomppulinnat (josta löytyi mukavasti kavereita). Vähän oli paikan kevättoimet vaiheessa ja muutoinkin lievää suurempaa ajanpatinaa havaittavissa.
Kaikki toimi ja vaunu vastaa täydellisesti odotuksia kaikin puolin! Ei ole todellakaan tarvinnut katua valintaa. Pohjaratkaisu on erinomainen, säilytystilaa mainiosti ja paljon hyviä yksityiskohtia. Ja kokonaisuus miellyttää silmää, on nykyaikainen ja valoisa.
Varusteisiin on tullut upotettua kohtalainen määrä euroja mutta myöskään näitä investointeja ei ole tarvinnut katua. Truma XT Mover on järjettömän kätevä. Oman pihan nykyratkaisussa vaunu pitää saada kenkälusikalla kadun reunaan. Ja piharempan jälkeen aisa edellä tukimuurin viereen lievään ylämäkeen mikä olisi jo tekemätön paikka. Eikä tuosta kyllä muutoinkaan ole haittaa ja huomaa että tekee laiskaksi peruutelemaan…
Ilmastointia ei näillä keleillä ole tarvinnut mutta ei ole vaikea arvata että tulevana kesänä sitä kiittelee. Alde taas antoi hyvät ja tasaiset lämmöt viileässä kesäkelissä.
Yhdeksi yöksi ei viitsitty alkaa pystyttämään etutelttaa. Ja vähän tässä nousi mielenviereen ajatus josko sitä vielä investoisi kattomarkiisin mikä mahdollistaa myös etuteltan käytön. Noin tonnin investointi jonka jälkeen olisi ns. vyö ja henkselit… Itseni tuntien tämä on jopa todennäköinen vaihtoehto.
Edit 22.5.2015: tilaus lähti mutta Isabella Shadow katoksesta. Vaikutti ihan pätevältä suojalta lyhyempään leiriytymiseen. Hinnaltaan noin neljäsosa eikä vaadi kiinteää asennusta. Teltta/markiisi/katos on aiheuttanut eniten mietintää ja reissu näyttää onko tullut tehtyä oikeat ratkaisut.
Vaikka telttaa ei pystyyn laitettu niin pakkausmielessä kaikki varusteet oli mukana. Pari telttajakkaraa joutui laittamaan vaunuun sisälle mutta kaikki muu vaunun ulkopuolelle tarkoitettu tavara mahtui joko takakonttiin tai kattoboksiin.
Testireissulla kertyi yksi A4 kaikenlaista pientä hankittavaa. Ennen euroturneeta täytyy tehdä vielä ainakin yksi koko viikonlopun testi johonkin päin Suomea.
Yhteenvetona: innostuneen aloittelijan höpinää. Mutta eipä ole ainakaan vielä tarvinnut valittua harratusta tai tehtyjä hankintoja katua 🙂
MR / 17.5.2015
Testireissu vol 2
Lapsille oli luvattu kesärastiksi vierailu Ti-Ti Nallen talolla. Nyt tehty vierailu oli järjestyksessään jo neljäs ja vähän alkoi tulla jo fiilis että ensi kesänä voidaan jättää väliin. Vaikka paikan hinta-laatu suhde on erinomainen ja pätkii mennen tulle esimerkiksi Muumimaailman.
Matkaa Ikaalisiin Vantaalta on sen verran, että perjantaina duunien jälkeen ei viitsitty enää reissuun lähteä. Saapuminen kun olisi mennyt myöhäiseen iltaan. Matkaan lähdettiin siis vasta lauantaiaamuna. Sen verran sekoilua oli pakkauksessa että matkalla totesimme vaatekassin jääneen kotiin. Visiitti Ideaparkkiin ja saatiin täydennettyä lasti vaihtovaatteilla.
Tsekkaus Toivonalsaaren kämppärille ja vaunu parkkiin. Varsinainen leirin pystytys sai jäädä nalletalon vierailun jälkeen.
Tällä kertaa pystytimme etuteltankin vaikka yöpyminen oli vain yhdeksi yöksi. Äheltämisellä saimme yhden kausipaikkalaisen huomion. Ja muutamia pystytysvinkkejä. Vähän oli hommassa hakemista mutta lopputulos oli kuitenkin ihan jees ja kohtuullisessa ajassa. Jatkoa varten täytyy tankojen kiinnityskohdat merkitä jollain merkillä vaunun seinään asennusta helpottamaan. Ja harkintaan meni tankojen kiristystyökalu jolla kankaan saanee särmemmäksi kuin pelkästään käsipelillä.
Muutoinkin mukana olisi hyvä olla jotain muutakin kuin pelkät hierojan työkalut. Grilliin oli jäänyt kiinni päälliventtiilin adapteriletku minkä johdosta jouduin ajamaan paikalliselle Nesteelle työkalujen toivossa. Myynnissä ei ollut tietenkään mitään työkaluja ja lainaankin löytyi ainoastaan monitoimityökalu jonka pihdit onneksi juuri riittivät letkun mutterin ympärille.
Leirintäalue oli erittäin hienolla paikalla. Kuten Hangossa niin myös tällä alueella ajanpatina näkyi. Alueella ilmeisesti kausipaikkalaisia jonkin verran ja jäimme ymmärrykseen että ilmeisesti osa kohtalaisen sisäänpäinlämpenevää porukkaa…
”Pakolliset” testireissut ennen euroturneeta on nyt tehty. Ehkä yhden viikonloppureissun ehtii vielä heittämään ennen lomien alkamista.
MR / 31.5.2015